Powered By Blogger

perjantai 25. maaliskuuta 2011

PAKKO KÄYDÄ – DISTRICT SIX MUSEUM

Turistin vakiokohteet ovat täällä Table Mountain ja Robben Island. Robben Island on pyhiinvaelluspaikka. Pöytävuori taas on väistämätön. Siitä enemmän jossakin toisessa yhteydessä.
Jos haluaa eläytyä sisään Etelä-Afrikan historiaan, niin paikallinen Iziko-museo on hieno paikka. Kaikki siellä esitetty on täsmällistä, nykyaikaista. Museo on siis hyvin valaistu vitriininäyttely planetaarioineen kansojen historiasta ja luonnosta.

Museosali



Valistunut matkailija löytää kuitenkin Buitenkant Streetiltä todellisen helmen. Sinne 170 - vuotta vanhaan metodistien kirkkoon on vuonna 1994 perustettu District Six Museum. Vanhaa kirkkosalia reunustavat suuret valokuvat, seinätaulut ja yläparvelle rakennetut malliasuinhuone, -parturi-kampaamo sekä -kauppa. Siellä kerrotaan District Sixin eli kuudennen asuinalueen historiaa.
Museo on rikkonut perinteisen museon idean. Se on interaktiivinen historiallisten valokuvien, dokumenttien, audio-visuaalisten juttujen sekoitus. Mieleni oli sanoa sekasotku, sillä siellä ei kaikki ole ihan ojennuksessa. Siellä on taidenäyttelyitä, koulutusta, tutkijatapaamisia ja vaikka mitä. Vieraillessani viimeksi siellä tapasin kahvilasta iloisen päiväkotiryhmän ruokailemasta. Vierailijoita on siis päiväkodeista, kouluista, yliopistoista ja tietenkin turisteja ympäri maapallon. Vaikka paikka on pieni ja intiimi, niin sen vaikutus ympäristöön on ollut valtaisa.

Yksi menestyksekkäimmistä näyttelyistä ja tapahtumista ovat olleet Richard Riesen kirjan Buckinhamin palatsi (1986) ympärille koottu näyttely ja tapahtumat vuosina 1998 – 2000. Kirja kertoo menneestä elämästä alueella. Kirjan myötä alkoi tulvia muistoja District Sixin elämästä. Memory Cloth on jo yli 300 metriä pitkä. Se on täynnä ihmisten omakätisiä kirjoituksia ja piirroksia elämästään. Se on muistojen käärinliina.

Käärinliina


Tämä ei ole salapoliisikertomus, joten valot päälle ja lähtekäämme tutustumaan District Sixiin.
District Six oli asuinalue, joka syntyi 1800-luvun puolesta välistä lähtien aivan nykyisen kaupungin keskustan kupeeseen. Alue sijaitsee rautatieaseman luoteispuolella ja on eteläosiltaan vain puolen kilometrin päässä satamasta. Alueen ja sataman välissä oli aiemmin teollisuutta. Alueen länsi puolella on kauppa- ja teollisuusalue Woodstock, tosin lähempänä rantaa.

Alueen asuttivat pohjoisesta etelään muuttaneet mustat orjat ja työläiset. Hieman myöhemmin alueen löysivät myös malesialaiset ja intialaiset. Näin kaupunginosasta tuli vähitellen kaupunki kaupungissa. Siellä olivat omat koulut, kirkot, moskeijat, kaupat, teurastamot, parturit, elokuvateatterit, urheiluseurat, soittokunnat ja palokunnat. Parhaimmillaan väkiluku lienee ollut lähes 100 000 ihmistä. Se oli viidennes Kapkaupungin väestä 1940-luvulla.

Tällaisia yhteisöjä syntyi myös Suomeen kaupunkien kasvaessa. Tuttuja ovat Helsingin Kallio, Vallila, Sörnäinen ja Tampereen Pispala, Amuri sekä myös Mikkelissä Emolan taustat.

Ulkopäin ahtaaseen kohdistuva paine luo näille yhteisölle oman leimansa. District Six:ssä olivat omat katujenginsä, roistonsa, uskovaisensa, mutta sinne muodostui myös jo 1920-luvulla voimakas yhteiskunnallinen liike. Satamatyöntekijät järjestäytyivät ensin ja sitten vähitellen muut perässä. Organisoijana oli 1920- ja 30 luvulla Etelä-Afrikan kommunistinen puolue. Puolue on edelleenkin elinvoimainen ja vaikutusvaltaisin ryhmä ANC:n sisällä. Erityisesti tänä päivänä sen nuoret ovat terhakoita.



Ditrict Six muodosti sisälleen voiman vastaamaan valkoisten painostukseen. Käsittääkseni täällä porukan johdossa olivat ay-aktiivit ja hyvin koulutetut värilliset. Näin oli myös vuonna 1948 alkaneella apartheidin kaudella. Johannesburgissa taas keskuksena olivat Soweton valtaisa Chinatown ja sen lähiöt. Täällä keskuksena oli aivan kaupungin keskustassa ollut ampiaispesä, josta tosin suuri osa mustista oli vähitellen 1950-luvulla muuttanut Table Mountainin takaisiin tasankojen lähiöihin.
Mikäpä oli sitten kätevämpää, kuin kaupungin hallinnon julistaa District Six valkoisten alueeksi. Tämä tapahtui 1966. Asukkaat, joita oli 60 000, siirrettiin pakolla vuosina 1966-ja 69 Protean ja Kirschboschin "uusiin lähiöihin". Yhteisön elämä oli ohi.

Tuholaiset työssä


Kaupungin johdon suunnitelmat, laajentaa keskustaa alueelle, eivät ole toteutuneet. Freedomin 1994 jälkeen on pikkuisen yritetty palata entiseen. Pieniä kortteleita entisille asukkaille paluumuuton kannustukseksi on rakennettu puskutraktorien kumoamien vanhojen sijaan. Näyttää kuin, jos Helsingin Kallio olisi jyrätty ja tilalle sen jälkeen rakennettu Vantaan Havukosken rivitaloja. Paluu entiseen ei toimi. On orpoa. Siellä nämä talot nyt kyyhöttävät keskustasta pois johtavan moottoritien vieressä ja osin allakin. Suojaan niillä on yksi säilynyt moskeija. Yläosaa alueesta hallitsee sinne rakennettu Kapkaupungin teknillinen korkeakoulu.

District Six museossa on parasta se, että se hellästi vaalii mennyttä elämää, mutta ei aseta mahdottomia unelmia paluusta siihen aikaan. ihmisten elämänkerrat seinätauluilla ovat pysäyttäviä. Ne kertovat meille myös, että aika aikaansa kutakin. Museon ovat rakentaneet ihmiset, joilla on muistoja maailmasta, jota he silloin halusivat muuttaa unelmiensa mukaiseksi. Sitä unelmaa katselen hämmentyneenä tänään täällä Kapkaupungissa.

7.3.2011 Kapkaupungissa
Jussi

torstai 3. maaliskuuta 2011

TÄNÄÄN TUUTTASIVAT KUMEASTI KONTTILAIVOJEN SUMUSIREENIT

-reissublogi 5

Sitä sattuu täällä. Aamulla heräsin kumeaan kuminaan. Mikä sanonta? Taivas oli pilvessä ja ajattelinkin nyt olevan sellaisen sumuaamun, josta olin kuullut.


Aamun alkusessioiden jälkeen sonnustauduin rannan promenadille lenkkeilemään. Meri oli usvan peitossa ja jostain kaukaa huusivat sumutorvet. Tuli mieleen Kurt Martti Walleniuksen kirja Miesten meri, jossa kontto tuli ja Jäämeren kippareiden laivojen sumusireenit ulvoivat. Ajattelin konttilaivojen menneen yön aikana kauemmaksi avomerelle. Suuret laivat ovat olleet redillä koko viikon aivan tuossa rannan tuntumassa. Taivas oli myös pilvessä. Pilvet eivät tosin peittäneet Table Mountainia. Siis yläpilveä yli 1500 metriä.



Sää on täällä metkaa ja sitä pitää selittä hieman perusteellisemmin. Nyt on kesä. Tämä tarkoittaa samaa kuin kesä Välimerellä. Täällä on ikään kuin välimerellinen ilmasto. Samaan viininviljelyn eteläiseen vyöhykkeeseen kuuluvat Chilen, Argentiinan, Uusi- Seelannin ja Australian viinialueet. Kesä on lämmin ja talvi on lauha. Täällä tosin ei viinialueella ole nähty lunta miesmuistiin. Lumiset vuoret ovat muutaman sata kilometriä pohjoiseen. Lunta on siellä joskus 2000 - 3000 metrin korkeudella.


Kesällä lämmin päivä ja 14 asteinen merivesi pelaavat omaa peliään. Toissa päivä oli kuuma, mutta yöllä ei tuullut kuten tavallista. Höyrystynyt kylmä vesi jäi avomeren ylle. Aamu sumu oli sakea. Kun lähdin lenkille rantaan 10.30, ei avomerellä näkynyt mitään. Tosin tuuli oli jo yltynyt. Siinä jolkottelin kohti kääntöpistettä. Ja hups, käännyttyäni siinä ne laivat olivat aivan liki rantaa. Joku kauimmainen vielä huhuili itsekseen. Nopeasti merituuli oli pyyhkäissyt rannan vapaaksi. Aallot rantavallia vasten olivat mahtavat.


Rantapromenadi on kivetetty hienosti. Meren siitä erottaa lähes 4 metrinen kivimuuri ja osittain sen päälle rakennettu betonikorotus. Muuri on tarpeen, sillä nyt kesälläkin tyrskyt lyövät siitä yli kivetykselle. Talvella, siis kesä-elokuussa myrskyt painavat vettä yli vallien jopa ruohikolle. Kuivin jaloin ei siis silloin lenkistä aina selviäisi. Rantamuurin edustalla ovat pienet rantakalliot ja niiden lomassa kasvaa merilevää. Sen nimi kelp. Kelp-metsiköt muodostavat vedenalaisen viidakon. Kalifornian rannikolla varret voivat olla jopa 50 metriä pitkiä. Täälläkään lainelautailijat ja sukeltajat eivät tule 100 metriä ölähemmäksi rantaa. Liaanit ulottuvat siis kauaksi merelle.

Kelp-levä on erityisessä suojeluksessa. Se on erittäin terveellistä niin ihmisille kuin lehmillekin. Siksi rantakaista kaupungin edustalla on luonnonsuojelualuetta. Levä muuten haisee kuin huusin takainen, mutta ekologisesti se on tärkeää. Huolissaan siitä näyttävät olevan.


Meri on täällä siis kummajainen kylmän ja lämmön vaihteluineen. Vaihtelu ei veden lämmössä ole mitään verrattuna siihen, kun menemme 500 kilometriä Garden Roadia itään. Ennen Port Elisabethia tulemme alueelle, jossa Intian valtameri ja Atlantin valtameri kohtaavat. Siellä on hienoa.
Kilometrikaupalla on upeita hiekkarantoja ja dyynialueita. Ei hotellin hotellia ja rantavarjon rantavarjoa. Knysnan ja Port Elisabethin välillä on loistavia lahden poukamia. Siellä voi kävellä rannalla tapaamatta ristin sielua. On siellä loma-asutustakin, mutta pientä ja harvassa. Luonnon ihme siellä on kahden meren kohtaaminen. Saman päivän aikana rannalla veden lämpötila voi vaihdella jopa 10 astetta. Tuuli on yleensä kova ja meri heittää ilmaan suolaisia höyryjään. Tämmöinen astmaatikko kyllä viihtyy siellä. Uskomatonta. Mutta vedessä siellä viihtyvät myös osterit. Oyster Bay on öiseen aikaan täynnä kirkkaita laivan valoja. Pyytävät ostereita.


Nyt mentiin jo aika kauas Kapkaupungista. Tänään oli siis yllä pilviverho, mutta käymättä sisämaassa tiedän jo Stellenboschissa 40 kilometrin päässä olleen mahti helteet. Siellä ne viinit kypsyvät laaksoissa, joissa on kuuma. Laaksoja reunustavilla rinteillä parhaat pinot noir- ja chenin blanch-rypäleet varttuvat 400 – 600 metrin korkeudella. Sinne matkaamme ensi viikolla kunhan Maisa ja kumppanit saapuvat.

Sääilmiö tämäkin, että eilen aivan tuossa naapurissa oli pensaspalon alku. Kävin tänään lenkillä katsomassa jälkiä. Muutama aaria oli palanut ja  lähimmät talot olivat 10 metrin päässä pensaista. Lion Rumpsin vatsakarvat kärventyivät. Viini alueella 2009 korjuu aikaan kierrellessämme mieleen onkin jäänyt kaksi tuoksua. Mäski ja metsäpalot.


Edelleen Kapkaupungissa eli Kaapstadtissa helmikuussa 2011

Jussi

TURISTI EI EHDI PÄIVÄUNILLE

-reissublogi 4

Kun tulin aamupäivän lenkiltä kahdentoista hujakoilla. Paikan toinen isännistä Rob kysyi, nytkö sitten ehtisit päikkäreille?  Hän muisti varmaan Maisan ja minun toissa joulukuisen vierailun. Silloin olimme niin poikki, että aamiaisen jälkeen molemmat otettiin reilut aamupäivän unet ja pienen iltapäiväkierroksen jälkeen uni taas maittoi ennen illallista. Ensimmäisellä viikolla vielä nukuttiin yli 10 tunnin yöunet. Se sitten oli jotakin.


Silloin tarvitsimme kyllä molemmat lepoa ja irtiottoa arjesta. Meillä oli juuri takana Anttolanhovin ikävät revohkat, josta ajattelin kirjoittaa loppu viikolla. Sen aika on nyt, sillä sopimukset ovat nyt ohi.
Nyt ei ehdi päiväunille. Sitä pitääkin selittää vähän. Päiväohjelma on yksinkertainen. Ei mitään turismia. Käyn aamiaisella klo 09. Eilen Rob paistoi minulle lisukkeeksi löysän munan. Se oli extraa.

Sitten vain töihin. Työtäni täällä on tämä kirjoittaminen. olen tavoitellut sitä, että kaksi juttua syntyisi päivittäin. Eilen ensimmäisen sutaisin 10 ja 11 välillä. Oli vähän kiire lenkille. Vakiolenkki vie 1 ½ tuntia ja risat. Kiireen teki tietenkin miesten MM-pursuit, jota katselin NRK:n nettikanavalta. Siinä hulinassa meni myös joukkuemäen ensimmäinen kierros lähes loppuun. Suomalaisilta ei sujunut, joten minä painelin taas lenkille.

Toinen lenkki oli aamupäivän kertaus. Ei hyvää kannata vaihtaa. Ensin suoraan rantanurmikoille ja sieltä kohti keskustaa eli länteen. Kääntöpisteenä on paikallinen ravintola- ja hotellikoulun portin pieli. Aikaa menee reilu tunti. Eilen tosin otin jo heiveröisiä juoksu askelia. Mennessä on myötätuulta ja tullessa mukava vilvoittava merituuli on lievästi vastainen. Mereltä tuule mukavasti ja virvoittavasti. Merivesi on nimittäin vain +14. Täällä päässä Atlantin valtamerta virtaa kylmä antarktinen merivirta. Sekin on ikään kuin nurinpäin mitä Pohjois-Eurooppaan tulee.

No päivä jatkuu. Eilen suihkun jälkeen ehdin nähdä itävaltalaisten riemun. Norjalaisilta se tuli vähän väkisin. Markkinamiehiä. Hautamäen toinen hyppy oli komein. Mäenlaskun jälkeen ryhdyin sonnustautumaan illalliselle.Viisi minuuttia ja mies oli menossa Winstonia Roadia alas 100 metriä siihen kuuluisaan lähipizzeriaan. Iso olut alle ja sitten lautaselle quattro stagione Hartenbergin pinotage 2006 kera. Viiniä sai vain pulloittain. Pöytään vaan koko lysti. Täällä ei tarvitse juoda kaikkea yhdessä illassa, vaan pullon lopun voi jättää säilöön kapakkaan tai ottaa mukaan. Uskoo Maisa tai ei, otin puolikkaan mukaan ja aion tänään viedä sen mukanani illalliselle. Omankin pullon voi viedä kapakkaan on se sitten täysi tai puolikas.

Kello 9 illalla kämpille ja sitten taas kirjoittamaan. Se sujuu yleensä sillä tavalla puolikkaan punkun ja oluen jälkeen, että aamulla on edessä oikoluku.

Ilta päättyi eilen surkuhupaisaan yritykseeni laittaa valokuvia pisca-albumiin. Oli soitettava Kaislalle Mikkeliin. Tytär väsyneenkin sai ilahduttaa isäänsä atk-ketteryydellään. Oltiin jo luovuttamassa, kun vahingossa painoin oikein ja synkronointi käynnistyi. Hyvä minä. Kone pyöritti kuvia yli puolituntia ja sitten ping. Lähetykset kotiväelle onnistuivat. Tuloksia on nähtävissä tällä sivustolla.

Tuosta sepustuksesta täytyy tehdä yhteenveto. Näin se menee 3 tuntia urheilua, 3 tuntia urheilun katselua, 3 tuntia kirjoittamista, 2 tuntia tietokoneen ja kuvien värkkäämistä. Päälle 11 tunnin unet. Niitä häiritsivät tappelevat kissat aamulla 6 maissa. Muuten ok.
Yhteenlaskusta selviä, että luppoa ei jää 2 tuntia ja sekin meni italialaisessa ravintolassa ja aamiaisella. Ole tässä sitten turisti.

Edelleen täällä Kapkaupungissa

Jussi
ps. 27 minuutin kuluttua alkaa naisten kymppi

Kuvia


 








sunnuntai 27. helmikuuta 2011

SEA POINT ON KUIN NY:N BROOKLIN

 – reissublogi 3

 Kapakaupungin keskusta jää Table Bay:n poukamaan ja se takana on jylhä Table Mountain. Laakeassa lahdenpohjukassa ovat linnoitus ja satama. Keskusta pilvenpiirtäjineen on kuin mikä tahansa maailman metropoli. Varsinaisesti kaupunki ulottuu pohjoiseen ja länteen yli rantatasankojen. Siellä on myös kaupungin ghetto tai niin kuin paikalliset sanovat Chinatown. Siellä asuu 1 tai 2 miljoonaa ihmistä.

 Itään keskustasta niemenkärjessä on Green Point, missä sijaitsee kuuluisa jalkapallostadion. Ajuri kertoi toissa päivänä, että se on myytävänä vaikka venäläisille! Hieno se on. Stadion on siis vain 2 km keskustasta. Main Road halkoo Green Pointin kuten sitä seuraavan Sea Pointin. Green Pointissa Main Roadin pohjoispuolella on hieno vanha asuinalue. Katuja reunustavat kaksikerroksiset rivitalot. Voisi olla missä tahansa Britanniassa. Se on rakennettu jo 1800-luvulla.

 Sea Point on 2 km pitkä asuinkaistale meren ja Lions Headin ja Lions Rumpin muodostamien harjanteiden välissä. Lions Head on yli 700 metriä ja Rump lähes 400 korkea. Alueen pääkatuja ovat Beach Road, rantabulevardi ja Main Road sekä ehkä kolmas ylimmäinen eli High Level Road. Tämä kertookin kaiken alueen topografiasta. Ensin tulee muutama sata metriä leveä rantatasanko ja sitten Main Roadilta poikkikadut lähtevät nousemaan vuoren rinteisiin.

 Sosioekonominen kartta on tietenkin sellainen, että rantasangolla ovat hotellit, keskellä kaupat ja mustien asunnot. Mitä ylemmäksi menemme sen hienompia ovat kämpät.  Ja idempänä Fresnayen päässä on sitten tosihienoa. Siitä ei sitten olekaan pitkä matka Cliftoniin, joka on paikallinen Monaco. Siellä on kolme uimarantaa: yksi rikkaille, toinen tosi rikkaille ja kolmas mahti rikkaille.

 Sea Point ei ole sinänsä rikkaiden alue. täällä näkee kaikenlaisia ihmisiä. Mikä hienointa väestössä näkyy vielä kaupunginosan syntyhistorian. Alue oli autio vielä viime vuosisadan alussa. Sitten emigroitui tänne rakentamaan asuntonsa ensiksi juutalaisia ja sitten kreikkalaisia. Molemmat ryhmät olivat pakolaisia. Juutalaiset pakenivat Euroopan pogromeja. Heitä vainottiin erityisesti vuosisadan alussa Venäjällä ja Puolassa. Eikä Ranskakaan ollut vähäisin siinä pahanteossa. Ranskasta tänne oli sikäli helppo muuttaa, koska hugenotteja pakeni paavin ja Ranskan kuninkaan vainoa suurin joukoin tänne 1600-luvulla. Täällä on vieläkin vanhoja hienoja hugenottikaupunkeja. Kumma kyllä ranskankieli ei ole ottanut jalansijaa.

 Kreikkalaiset sen sijaan tulivat tänne Turkin painostamina. Turkkihan ajoi yli 100 000 kreikkalaista vuosituhantisilta sijoiltaan Turkin mantereelta 1910- luvulla. Suurin osa heitä meni Manner-Kreikkaan, mutta paljon muutti myös uudelle mantereelle, Australiaan ja tänne. Kreikassa käyneet muistavat ainakin Makedonian maakunnassa Neue eli uusialkuiset kylät. Ne ovat siirtolaiskyliä.

 Kolmas eurooppalainen väestöryhmä on tietenkin italialaiset. Heillä on täällä paljon ravintoloita ja pääasiassa asiakkaat ovat paikallisia italialaisia. Siitä tunnistaa hyvät ruokapaikat. Täällä siis ollaan tavernojen, pizzerioiden ja synagogien keskellä. Kansaa on erilaista ja muuten he eivät erotu, kuin juutalaismiehillä on pieni piponsa. Ortodoksijuutalaisia sivuletteineen ja kaapuineen ei ole näkynyt. Niitä taas tapaa Brooklynissa tämän tästä. 

Sea Pointia voisi Brooklynin sijaan paremminkin verrata Nizzaan. Tämä on minusta vain viehättävämpi juuri siksi, että tällä on porukkaa joka lähtöön. Vielä en ole kertonutkaan hienoista englantilaisista ravintoloista, japanilaisista ravintoloista, sushi-paikoista… mutta se on sitten eri juttu, sanoi Kipling. Hänkin yksi kovimmista siirtomaaherrojen ylistäjistä.

 Nyt lähi bistroon. Hei onhan täällä siis ranskalaistakin. Terveisiä vaan Porrassalmen kadulle Bistro Vileeseen Ilkalle ja Vilmalle.

Kapkaupungissa edelleen lauantai-iltana


Jussi

perjantai 25. helmikuuta 2011

KOI KOIN VOI NÄHDÄ VIELÄ KADULLA

 –reissublogi 2

Maiden ja mantujen asuttaminen tai valloittaminen noudattaa ihmeen samanlaisia uria. Näin on myös Suomen niemellä tapahtunut.

Capeland muodostaa Afrikan eteläisimmän alueen.  Niemen kärkenä on Cape Horn eli Hyvän Toivon niemi. Aluetta asutti ennen valkoisten valtaa koi koi-kansa. He olivat karjankasvattajia vuorten välisillä tasangoilla ja laaksoissa. Koi koit ovat pienikokoisia, laihoja ja heillä on lyhyt käkkärätukka. Mieleen tulevat Namibian bushmannit.

Intian merireitin löytäminen muutti elämän tällä niemellä ja merenpoukamissa. Hollantilaiset perustivat linnoituksen ja suojasataman nykyisen Kapkaupungin lahdelle. Täältä lähdettiin siis purjehtimaan vaaralliselle matkalle niemen ympäri kohti Intian valtamerta. Asetuttuaan tänne hollantilaiset häätivät koi koit vuorille, tuhosivat heidän karjalaumansa ja hakkasivat vuorten rinteiden hienot metsät. Sitten tarina onkin tavanomainen. Linnoitus vaihtoi omistajaa 1600- ja 1800-luvuilla brittien ja hollantilaisten ottaessa yhteen. Loppupuolella niskan päällä olivat britit ja maa Buurisotien (1900-luvun alussa) jälkeen kuului kansainyhteisöön. Julman apartheit-kauden 1948 - 1994 jälkeen Etelä-Afrikan tasavaltaa ovat hallinneet mustat eli siis ANC.

Palataan vielä koi koi-kansaa. he eivät antaneet helposti periksi maahantunkeutujille. Hollantilaiset, britit ja hugenotit kokivat kovia suurissa koi koi-sodissa. Koi koit kärsivät tappion ja useita heidän johtajiaan pidettiin vuosikymmeniä tyrmässä kuuluisalla Robben Islandilla. Siellä pakotettiin kärvistelemään 200 vuotta myöhemmin nykyisen mustan enemmistön johtajat kuten Nelson Mandela.

Nykyisin alueen pääväestö on mustia. He ovat tulleet pohjoisesta valkoisten houkuttelemina ja pakottamina. Vallanpitäjät tarvitsivat työvoimaa maatiloille ja satamaan. Työvoimaa löytyi myös idästä ja niinpä malesialaisista ja intialaisista tuli suuri väestöryhmä Etelä-Afrikkaan. He olivat ainakin aluksi enimmäkseen käsityöläisiä ja kauppiaita.
Maan pääkieli afrikaans kuulostaa hollannilta, mutta se on outo sekoitus hollantia, englantia ja malesialaisten kieltä. Kansojen sulatusuuni siis tämäkin. Itse asiassa täällä on valtavasti eri kansallisuuksia. Siitä ajattelin kertoa myöhemmin.

Koi Koihin vielä palatakseni. Heitä näkee kadulla myös täällä Sea Pointissa. En ole jutellut heidän kanssaan, mutta kovin hyljeksityiltä näyttävät. Siirtomaaherrojen eliksiiri viina ei näytä olevan heille vierasta. Kurjalta tuntuu ja vähän samanlainen tunne on kuin Kööpenhaminan rautatieasemalla kohdattuani eskimoita. Mitkähän olisivat tunnelmat, jos Helsingin kaduilla kerjäläisinä olisivat romanian mustalaisten sijaan saamelaiset.

Alkuperäiskansoja tulisi arvostaa ja heidän elinoloistaan pitää huolta.

Jussi

keskiviikko 23. helmikuuta 2011

TURISTIKENKÄ HIERTÄÄ

 – reissublogeja 1

Täällä sitä taas ollaan. Maanäärissä on toisenlaista kuin koti Suomessa. Eilen aamulla -35 astetta ja täällä Kapkaupungissa aamulla klo 09 oli 18 astetta ja sumuista. Sumupilvet olivat sitkeitä ja eivät väistyneet ennen puoltapäivää. Illaksi selkeni ja lämpötila on nyt kahdeksan kieppeillä vielä yli +20 astetta. Täällä on loppukesä ja viininkorjuu aivan ovella.

Olen jo kolmatta kertaa täällä. Siitä voi päätellä, että taidan tykätä säästä, maisemista ja ihmisistä. Näin on ja siksi toisekseen tänne on helppo matkustaa. Iltapäivällä Helsingistä Lontoon koneeseen ja sieltä 19.20 paikallista aikaa kohti Etelä-Afrikkaa. Jos osaa nukkua koneessa, on helpot oltavat. Aamiainen tarjottiin klo 07 ja Kapkaupunkiin landattiin klo 08.55. Koneessa katselin jo ties kuinka monennen kerran elokuvan Stig Blomqvistin Millenium- sarjan ensimmäisestä osasta. Se sopi minulle hyvin, sillä olen aiemmasta poiketen valinnut matkalukemiseksi englanninkieliset äänikirjat Milleniumista. Kertausta siis.

Ilahduin siitä, että hotelliin oli sitten viime vuoden tullut langaton verkko. Sitä olen käyttänyt jo tänään tulopäivänä hulvattomasti. Kotia terveisiä, vaalikoneet surisevat ja kadettiveljien juhlapäivän organisointi toimii. Saa nähdä jämähdänkö tähän seuramaan hiihdon MM-kisoja, jotka tiemmä alkavat jo huomenna. Tulokset kyllä katson. Mutta?

Palaaminen vanhaan paikkaa tuntuu aina siltä, että se on pienempi kuin aiemmin. Niinhän ne lapsuudenkin leikkipaikat kummasti kutistuvat. No jos on pienempää, niin on myös tutumpaa.
Päivällä kävin jo Maisalle lupaamalla lenkillä rantabulevardilla. Uudet lenkkikengät ja vanhat kuteet. Olin käyttänyt kenkiä kyllä Mikkelissä, mutta hemmetin pakkaset sotkivat pahasti alku vuoden tavoitteet. Tästä oppii sen, että kantapäät eivät kovetu maatessa ja villasukat jalassa. Tämän huomasin, kun laitoin vanhat  kesäturistin kengät jalkaan. Kummasti hieraisi vasemman jalan kantapäätä tuhansien käyttötuntien jalkineet. Tähän sitten tarvittaisiin ”kasia” eli ”Eight houria”, joka on hyvä lääke auringon polttamalle iholle, finneille, palovammoille ja nirhamille. Tuubi vaan sattui jäämään kotiin. Mutta kemikalioon tai vastaavaan on asia muutenkin, sillä kylpyhuoneen ikkunalta tuulen ja vedon vuoksi helähti partavesi kaakelille. Vessa ja kylppäri haisee tai tuoksuu nyt Obissonilta. Se on sitä samaa hajua, joka jää lapsenlapsiin isoisän halauksista.

”Kasi” on muuten ihmevoide. Se kehitettiin hevosille ja sopii nyt ihmisten joka lähtöön. Ja se on kaiken lisäksi sattumalta hoksattu.

Ruokajutuista kerron myöhemmin, mutta edelleen on todettava lähipizzeria olevan huippuiskussa. Söin mielipizzani Positinon. Se on kasvispizza ja vähän tuhdimmin suolattuna ja avocadolla höystettynä erinomaista. Paikan tarjoilijat oli laitettu kiertoon, mutta samanlainen nuorekas porukka oli remmissä kuin viime vuonnakin. Tulevat tänne Välimereltä talveksi ja palaavat taas huhtikuussa kotikonnuilleen. Kuuluvat siis ravintolaväen nomadeihin. Se on nykyajan paimentolaisuutta.

keskiviikkona 23.2.  Kaapstadtissa eli Kapkaupungissa

Jussi