MIKKELIN TYÖPAIKAT JA ASEMA SUOMEN TALOUSKARTALLA

Tanskalaisen H C Andersenin viisaassa sadussa Keisarin uudet vaatteet hoviräätäli uskotteli keisarille ommelleensa hänen päällensä hienon kostyymin. Keisari uskoi ja hoviväki myötäili ihastuneena. Keisari pasteerasi ilkialastonna kadulla. Kansa huokaili ja ihasteli, kunnes pieni tytöntyllerö huusi ”Mutta keisarihan on alasti”.

 

Mikkelin valtuuston hyväksymässä kasvuohjelmassa esitetään tavoitteeksi saada tänne 1000 uutta tuotannollista ja teollista työpaikkaa sekä niiden kylkiäisinä vielä 1500 muuta työpaikkaa. Aikataulua ei kerrota, mutta oletan sen olevan vuosikymmenen 2030 vaihde.

 

Pidän asetettua 2500 uuden työpaikan tavoitetta mahdottomana. Yleisten kasvuennusteiden perusteella näyttäisi työpaikkojen määrän laskun hidastaminen seuraavina parina vuosikymmenenä jo melkoiselta saavutukselta.

 

Aiemmissa kirjoituksissa korostin vuosikymmeniä kestäneen kasvun vaiheen olevan loppu Mikkelissä. Viime vuosituhannen jälkipuoliskon sekä väkiluvun, että myös työpaikkojen kasvu kulminoitui 2010 vuoden paikkeille.

 

Tuolloin lähti väkiluku laskemaan siten, että sen ennustettu pudotus on10 000 ihmistä vuoteen 2040 mennessä.

 

Työpaikkojen määrä on laskenut vuodesta 2007 tämän vuosikymmenen alkuun noin 2000 eli sen, minkä väkilukukin. Työpaikat Tilastokeskus laskee työssä käyvien määrän perusteella. Työpaikat ovat vähentyneet sekä julkisella puolella että myös teollisuudessa ja yksityisissä palveluissa. Esimerkiksi yritystoimipaikkojen henkilöstö eli työpaikat vähenivät 2013–2020 peräti 1471.

 

Julkisten työpaikkojen lasku osui aiempaan vaiheeseen. Täältä katosi runsaasti valtion työpaikkoja varuskunnan poistuttua. Puolustusvoimien nykyisistä työntekijöistä useat ovat täällä etätöissä urakierrollaan. Aluehallinnossa supistukset iskivät esimerkiksi verohallintoon. Valtio keskitti ja rationalisoi toimiaan. Kaupungilta vähenivät työpaikat erityisesti kuntaliitoskarenssien jälkeen.

 

Sosiaali- ja terveydenhuolto kasvoi, mutta nyt valtion yritykset säädellä soten työvoimaa näyttäisi iskevän myös sinne. Siellä on edelleen kuitenkin samaan aikaan pula työvoimasta. Korkeakoulutuksen henkilöstö on lisääntynyt, mutta nyt se on saavuttamassa lakipisteensä.

 

Koko Etelä-Savo menetti 8783 työpaikkaa vuosina 2007 – 2021. Savonlinnasta katosi 3122 työpaikkaa eli yli 1000 enemmän kuin Mikkelissä. Vuonna 2021 yritystyöpaikkoja oli täällä 11600. Julkisia työpaikkoja oli 10100. Mikkelissä kävi töissä noin 3000 työntekijää muualta ja mikkeliläisiä työskenteli muualla 2300. Muualla työskentelevien lukumäärä ei ole juuri muuttunut parina vuosikymmenenä.

 

Mikä on Mikkelin asema teollisten ja tuotannollisten työpaikkojen kehityksessä?

 

Myös Mikkeliin tuli 1900-luvun alkupuolella sähköverkoston yleistyessä sahoja, meijereitä ja pientä muuta aluetta palvelevaa tuotantoa. Raaka-aineet olivat paikallisia.  Mikkelistä ei kuitenkaan tullut toisin kuin esimerkiksi Lahdesta teollisuuskeskusta, vaikka sähköverkosto mahdollisti teollisuuden irtautumisen koskien käyttövoiman ääreltä.

 

 Mikkeliin alkoi syntyä jonkin verran kehittyneempään teollisuutta 1900-lopulla. Sähkö käyttövoimana ja mikroprosessorien tulo teolliseen ja muuhun tuotantoon toivat tänne mm kirjapainoja. Nyttemmin tuo vanha savupiipputeollisuus on täältä lähes kaikonnut. Ristiinassa sentään ovat edelleen Euroopan suurin UPM-vaneritehdas, Kuomionkoskella kenkätehdas ja Tiikalassa lihajalostamo. Uudenaikaisin ja suurin on Mölnlycke.

 

Suomessa on meneillään energian tuotannossa suuri murros. Vihreä energia ja atomivoima houkuttelevat puoleensa teollisuutta. Toinen merkittävä tekijä on kuljetukset. Niinpä megaluokan investoinnit ovat järjestään menneet tai menossa rannikolle, paikkakunnille kuten Tornio, Kemi, Oulu, Raahe, Kokkola, Vaasa, Uusikaupunki, Turku, Helsinki, Porvoo, Loviisa, Kotka ja Hamina. Suurinvestointeja sisämaahan on tullut vain Äänekoskelle jalostamaan puuta Manner-Suomen metsistä ja Sotkamon Talvivaaraan kaivannaisten äärelle.

 

Nyt vihreäsiirtymä sinänsä mahdollistaisi tuotannon toteuttamisen esimerkiksi Mikkelissä, mutta raaka-aineiden ja tuotteiden kuljetuskustannukset tulevat entistä ratkaisevimmiksi. Etelä-Savo on talousalueena syrjässä. Tänne ei voida odottaa syntyvän prosessiteollisuutta ja suurta kappaletavaratuotantoa. Olemme kaukana raaka-aineista ja hankalien kuljetusten päässä suurasiakkaista. Sitä paitsi vihreästä siirtymästä on ankara kilpailu joka puolella. Etelä-Savolla ei ole erityistä kilpailuvalttia muihin verrattuna.

 

Suuren tuotannollisen toiminnan sijaan tänne voisi syntyä erilaista teollisuuden palvelutoimintaa, mikä ei vaadi suuria investointeja. Näitä ovat esimerkiksi suunnittelu, markkinointi, ylläpitopalvelut, hallinnointi jne. Se vaatisi Mikkelistä suuria ponnisteluja, jotta alue olisi vetovoimainen nuorelle hyvin koulutetulle porukalle. Se toisi myös tänne aimo annoksen kansainvälisyyttä. Tarvittaisiin uusia vetovoimaisia asuinalueita, veroäyrin huomattavaa laskua, hyviä tietoliikenteen yhteyksiä myös reuna-alueille ja erityisesti hyviä koulutuspalveluja eli hyvät lähikoulut ja monipuolisen lukion.

 

Mikkeli ei ole meidän ainoan metropolin eli pääkaupunkiseudun työssäkäyntialuetta. Se rajautuu nykyisin akselille Raasepori - Lohja – Hämeenlinna – Lahti - Porvoon akselille. Mikkeli sijaitsee seuraavalla eli vapaa-ajan vyöhykkeellä. Valitettavasti tällä hetkellä olemme rajattu ulos Pietarin metropolin vyöhykkeiltä.

 

Johtopäätökseni on, että Mikkelin tulisi paikantaa itsensä luonnollisten vahvuuksiensa mukaiseen asentoon Suomen talouskartalle. Nämä todetaan myös Etelä-Savon maakuntaliiton strategiassa alueemme vetovoimiksi. Vahvuuksia ovat vapaa-ajan vyöhyke, metsätalous ja luonnollinen perustuotanto, pienehköjen teollisten toimintojen verkostot, yleiset yhteiskunnalliset palvelut kuten sote ja alempikorkeakoulutus sekä perinteiden mukaan maanpuolustus. Suuria tuotannollisia investointeja ei tänne tule.

 

Lohduttavaa sentään on, että uskon tänne jäävän vähentyneen väen työllistyvän hyvin. Työttömien noin 2000 määrä pienenee huomattavasti. Alkutuotanto, matkailu ja kauppa vetävät alueelle kesäisin entistä enemmän kausityöntekijöitä. Ulkomaalaisten työntekijöiden osuus työvoimasta tulee kasvamaan. Siis tämä kaikki, vaikka väkimäärä ja työpaikat jatkavat laskuaan kohti vuotta 2040.

 

Lopuksi vielä esimerkki siitä, että työpaikalla ja työpaikalla on väliä. Matkailutulo oli 2021 Etelä-Savossa 457 milj euroa vuodessa. Matkailussa työntekijöitä oli täällä 2800. Mikkelin seudun matkailutulo oli tuosta yli puolet. Yksi työpaikka toi tänne siten 160 000 euroa. Tuo matkailutulo jakaantui Mikkelin seudulla mielenkiintoista kyllä vuonna 2015 seuraavasti; vähittäiskauppa 41 %, majoitus 9 %, ravitsemus 34 %, henkilöstöliikenne 11 % ja muut 5 %. Nykyisin uskotaan vähittäiskaupan osuuden kasvaneen lähes 50 prosenttiin. Tämä tulo on kaikki tyyni seutukuntamme ulkopuolelta ja on tuonut laajalti elinvoimaa koko palveluketjuihimme.

 

Tuota on vain vaikea tunnistaa. Se tuppaa olemaan kuin ilma, jota hengitämme. Ainakaan se ei ole palvelua, jossa täkäläiset sisälämmittävät laittamalla rahaa taskusta toiseen.

 

 

Jussi Palonen

Kasvua vai kehitystä

Eurooppa on täynnä elinvoimaisia, vanhoja kaupunkeja, joiden ”kasvu” on pysähtynyt vuosia, vuosia sitten. Ne pärjäävät hyvin muuttuvassa maailmassa. Ne kehittyvät edelleen. Niiden yllä eivät vaapu nostokurkien nokat elinvoiman elähdyttäjinä enää kuin silloin tällöin.

 

Olen saanut mielenkiintoista palautetta kirjoitukseeni, jossa arvostelen Mikkelin kaupunkia liiallisesta keskittämisestä kaupunkitaajamaan ja kasvustrategiasta tilanteessa, missä monet tunnusluvut kuvaavat kasvun olevan loppu. Pitäisikö nostaa kädet pystyyn eli antautua, on ollut monen kommentin sisältö.

Ei, ei minusta todellakaan pidä luovuttaa. Ajatteluni mukaan kasvustrategian sijaan tai ainakin vahvasti sen rinnalle tarvitaan elinvoimatoimintaan ja yhdyskuntasuunnitteluun niiden sisällöllistä kehittämistä. Tarvitaan määrän sijaan laatua.

Näkemystäni on arvioitu myös liian teoreettiseksi ja epärealistiseksi. Tuohon en oikein voi vastata muuten kuin, että mielestäni lineaarisen kasvumalliin tukeutuminen on Mikkelin tilanteessa tällä hetkellä juuri kehno toimintamalli ja sen taustalla on tilanteeseen sopimaton teoria.

Hyvä viisaus on, että mikään ei ole sen käytännöllisempää kuin hyvä teoria. Sitä tässä tilanteessa nyt kaivataan.

Mitä minulla on sitten tarjolla?

Jatkuvan kasvu-uskon eli lineaarisen kasvumallin ja tavoiterationaalisen suunnittelumallin sijaan tulisi Mikkelissä lähteä analysoimaan muutossyklejä ja etsimään myös ei määrällisiä muutostekijöitä (puhumme ekspansiivista malleista). Pelkistetysti tämä merkitsisi huomion kiinnittämistä enemmän olemassa olevan kehittämiseen. Sen ehostamiseen, sen arvon lisäämiseen, sen tuottavuuden kasvuun jne.

Juuri kehittämisen teorioiden pohdiskelu antaa myös eväitä strategiatyöskentelyyn. Muutoksen hallinta on avain kehittyneempään huomiseen.

Tässä muutamia käytännön esimerkki keskustelun elävöittämiseksi:

1.       Uusien kerrostalojen suuri lisäys Mikkelin keskustaajamaan ei paranna Mikkelin elinvoimaa. Rakennuslama Mikkelissä ei johdu vain huonosta suhdanteesta, vaan meillä on myös väestön vähenemisestä, väestörakenteen muutoksesta ja kaupunkitaajaman sekä kehysalueen epätasapainosta johtuva rakenteellinen ongelma.

 

Uuden rakentamisen sijaan tulisi painottaa enemmän olemassa olevan rakennuskannan arvonlisäystä peruskorjaamalla ja täydennysrakentamalla. Työtä kyllä rakentajille riittää.

 

2.       Ostovoiman kasvu viime vuosina ei puolla mitenkään talousalueellamme uusien kauppakeskusten rakentamista. Osuuskauppa ja Kesko ovat tehneet omat ratkaisunsa. Uuden rakentamisen ja siitä kasvuodottaman sijaan kumpikin on päätynyt kehittämään omilla investoineillaan olemassa olevaa. Tuottavuus haetaan kasvun sijaan toiminnan kehittämisestä.

 

Talouskasvun ja ostovoiman ylittävät kaupaninvestoinnit ovat uhka koko keskustaajaman kehitykselle. Veturitallin alueelle suunniteltu erityiskauppakeskus on mielestäni tällainen. Kaupungin tulisi tehdä siitä oma vaikutusarviointi. Pelkään suurta mahanlaskua.

 

Kenkäveronniemen suunnitelma ei näytä perustuvan suoraan ostovoimaan, eikä se toimintakonseptillaan kilpaile keskustaajaman liikkeiden kanssa. Se myös löytänee asiakkaansa paremmin ohimenevästä liikenteestä ja verkkokaupasta. Aika tämänkin näyttää, mutta tapahtumakeskuksena masinoitua toista Stadiumia emme ainakaan kestä.

 

3.       Kasvuohjelmassa suunnitellaan kasvuyritysten ja eri toimialojen verkostojen kehittämistä. Tämä on juuri tarkoittamaani elinkeinojen laadullista kehittämistä. Luodaan olemassa olevalle uusia mahdollisuuksia. Pienet tulevat osaksi suurta.

 

Verkostotalous syntyi ja kehittyi Pohjois-Italiassa, Lombardian vaatetusteollisuudessa 1980-luvulla hyvin tuloksin. Suomessa hyvä esimerkki verkostoitumisesta ovat telakkateollisuuden alihankkijoiden verkostot. Ovathan myös Mikkelin seudulla matkailuyritykset (Saimaan Gastronomit, Saimaan Charmantit ja Visit Saimaa) ja pientuottajat (D.O. Saimaa) jo rakentaneet lupaavia yritysverkostoja.

 

Kasvuohjelman tälle hankkeelle soisin runsaasti panostusta ja sen myötä menestystä.

 

4.       Vielä yksi esimerkki laadullisesta ja osin myös määrällisesti elinvoiman kehittämisestä voisi Mikkelissä olla vapaa-ajan asuntojen muuttaminen ympäri vuoden asuttaviksi. Meillä on täällä 10 500 loma-asuntoa. Tutkimuksen mukaan Suomessa 13 % mökkien omistajista suunnittelee lähimmän 10 vuoden kuluessa ryhtyvänsä muuttamaan niitä ympärivuotisiksi. Edessä meillä voisi olla mitä melkoinen rakennusbuumi, mikäli Mikkeli siihen taipuisi.

 

Ainakin kaupunki joutuisi tarkastamaan ajatuksensa, koska haja-asutusalueille myönnetään täällä penseästi rakennuslupia. Tarvittaisiin ajattelumallien täysmullistus, jotta kehysalueille syntyisi tästä uutta arvonmuodostusta ja elinvoimaa. Tuloksena voisi olla jopa 1500 uutta ympärivuotista asuntoa Mikkeliin. Mikä mullistus!

 

 

 

Jussi Palonen

Kaupunkisuunnittelu ja kehysalueet Mikkelissä

Äskettäin koteihin jaetussa Mikkelin palveluoppaassa on kaupunkimme maankäyttöjohtajan Topiantti Äikkään erinomainen kirjoitus ”Parahin kaupunkilainen”. Siinä hän tuo kolme näköalaa.

Ensinnäkin kaupunkien kehityssuunnaksi hän näkee keskittymisen väistämättömänä ja sen seurauksena keskustaajaman aurinkona muulle yhdyskuntarakenteelle. Tätä näkökulmaa pyrin haastamaan kirjoitukseni lopulla.

Toiseksi hän korostaa aluekeskusten (Mikkelissä Anttola, Ristiina, Haukivuori, Suomenniemi ja Otava), vetovoimaisuutta vapaa-ajanasumisen, matkailun ja myös pysyvän asumisen näkökulmasta. Hyvä näin.

Kolmanneksi hän kirjoittaa ”Mikkelin tapauksessa matkailun antavan etutekijöitä kaupunkisuunnittelulle Saimaan järviluonnon, ruokakulttuurin ja kaupunki – maaseutu suhteen, jotka ovat ominaista juuri Mikkelille – ei juuri muualla”. Tämäkin vallan erinomainen nosto.

Ensimmäisen kerran näen tällaista julkisessa keskustelussa. Haluan kuitenkin pohtia lisää kaupunkikeskusten tai kaupunkitaajaman ja kehysalueen suhdetta.

Mikkeli oli vielä pienehkö hallinto- koulu- varuskuntakaupunki viime sotien jälkeen. Lähikunnat, Mikkelin maalaiskunta, Juva ja Kangasniemi, olivat väkiluvultaan sitä suurempia. Sittemmin kaupungistuminen ja 2000-luvun kuntaliitokset ovat tehneet siitä Etelä-Suomen pinta-alaltaan suurimman maaseutukaupungin, jonka väkiluku kasvoi 54 000. Nyt väkiluku on kääntynyt laskuun. Sen ennustetaan laskevan vuoteen 2040 peräti 45 000 ihmiseen. Samalla elinkeinorakenteeltaan kaupunki on muuttunut palvelukaupungiksi.

Keskittyminen on näkynyt erityisesti kehysalueilla. Niiden väkiluku on laskenut, väestörakenne on yksipuolistunut ja palvelut ovat niiden myötä vähentyneet. Ongelmallista on ollut erityisesti kiinteistöjen arvojen suuri lasku. Vain vapaa-ajan ranta-alueen kiinteistöt ovat säilyttäneet arvonsa.

Mikkelin keskustaajaman asukasluku ja palvelut ovat lisääntyneet juuri kehysalueiden kustannuksella. Suomen kasvukeskuksissa, Pääkaupunkiseutu, Tampere, Turku jne. kehysalueet ovat jo muutaman vuosikymmenen olleet kasvava ja elinvoimainen osa kasvualuetta. Suomen kaupunkien kehitys näyttää polarisoituneen. Kasvukeskukset sykkivät elinvoimaa yhdessä ympäröivien kehyskuntien kanssa, mutta keskisuuret ja pienet Sisä-Suomen kaupungit sen sijaan syövät kehysalueidensa elinvoimaa ja elävät sillä.

Nyt onkin syytä kysyä, onko keskittäminen Mikkelin keskustaajamassa enää järkevää? Väkiluku vähenee vääjäämättä muutamalla tuhannella asukkaalla ja väkirakenne muuttuu johtuen lähivuosien korkeasta kuolleisuudesta ja alhaisesta syntyvyydestä. Keskustan yletön rakentaminen kiihdyttää entisestään kehysalueiden kuihtumista.

Nyt pitäisi yhdyskuntasuunnittelussa meillä Mikkelissä rohkeasti kysyä, mitäpä jos tässä tilanteessa me lähtisimme painottamaan keskittämisen sijaan kehysalueitamme. Nykyiseen palvelurakenteeseensa kehittyneeltä Mikkelin keskustaajamalta se ei olisi pois. Päinvastoin. Mikkelin kaupunkimainen keskus hyötyisi uudella ja hallitulla tavalla elinvoimaisesta maaseudustaan.  

Erityisen ongelmalliseksi näen sellaisen tulevaisuuden, missä meidän kehysalueemme ovat näivettyneet ja Mikkelin elinvoimalle ensisijaisen tärkeänä ollut vapaa-ajan viipymä lähtee laskemaan. Kuinka me saamme seuraavat sukupolvet viettämään vapa-aikaansa ja olemaan etätöissä Saimaan alueella, on kohtalokasta myös Mikkelin keskustaajamalle. Ovathan sen palvelut virittyneet viime vuosikymmeninä omaa vakinaista väkimääräänsä paljon suuremmalle kysynnälle. Meidän elinvoimamme on entistä riippuvaisempi kasvavasta kausiväestä ja kaupunkirakenteen tasapainoisemmasta suunnittelusta.

Lopuksi jonkinlaisena todistusvoimana kausiväen merkityksestä Mikkelille olkoon laskelma vuosilta 2016–2020. Mikkelin väkiluku laski 2082 henkilöä, mutta samaan aikaan vapaa-ajan viipymä laskelmani mukaan oli kasvanut peräti 2200 henkilövuorokautta. Se siis korvasi väen vähenemisen ja kasvatti ostovoimaa. Vapaa-ajan yöpymisiä oli Mikkelissä jo noin 5 miljoonaa.

Mikkeli voisi olla Suomen paras maaseutukaupunki.

 

 

Jussi Palonen