PAKKO KÄYDÄ – DISTRICT SIX MUSEUM

Turistin vakiokohteet ovat täällä Table Mountain ja Robben Island. Robben Island on pyhiinvaelluspaikka. Pöytävuori taas on väistämätön. Siitä enemmän jossakin toisessa yhteydessä.
Jos haluaa eläytyä sisään Etelä-Afrikan historiaan, niin paikallinen Iziko-museo on hieno paikka. Kaikki siellä esitetty on täsmällistä, nykyaikaista. Museo on siis hyvin valaistu vitriininäyttely planetaarioineen kansojen historiasta ja luonnosta.

Museosali

Valistunut matkailija löytää kuitenkin Buitenkant Streetiltä todellisen helmen. Sinne 170 - vuotta vanhaan metodistien kirkkoon on vuonna 1994 perustettu District Six Museum. Vanhaa kirkkosalia reunustavat suuret valokuvat, seinätaulut ja yläparvelle rakennetut malliasuinhuone, -parturi-kampaamo sekä -kauppa. Siellä kerrotaan District Sixin eli kuudennen asuinalueen historiaa.
Museo on rikkonut perinteisen museon idean. Se on interaktiivinen historiallisten valokuvien, dokumenttien, audio-visuaalisten juttujen sekoitus. Mieleni oli sanoa sekasotku, sillä siellä ei kaikki ole ihan ojennuksessa. Siellä on taidenäyttelyitä, koulutusta, tutkijatapaamisia ja vaikka mitä. Vieraillessani viimeksi siellä tapasin kahvilasta iloisen päiväkotiryhmän ruokailemasta. Vierailijoita on siis päiväkodeista, kouluista, yliopistoista ja tietenkin turisteja ympäri maapallon. Vaikka paikka on pieni ja intiimi, niin sen vaikutus ympäristöön on ollut valtaisa.

Yksi menestyksekkäimmistä näyttelyistä ja tapahtumista ovat olleet Richard Riesen kirjan Buckinhamin palatsi (1986) ympärille koottu näyttely ja tapahtumat vuosina 1998 – 2000. Kirja kertoo menneestä elämästä alueella. Kirjan myötä alkoi tulvia muistoja District Sixin elämästä. Memory Cloth on jo yli 300 metriä pitkä. Se on täynnä ihmisten omakätisiä kirjoituksia ja piirroksia elämästään. Se on muistojen käärinliina.

Käärinliina

Tämä ei ole salapoliisikertomus, joten valot päälle ja lähtekäämme tutustumaan District Sixiin.
District Six oli asuinalue, joka syntyi 1800-luvun puolesta välistä lähtien aivan nykyisen kaupungin keskustan kupeeseen. Alue sijaitsee rautatieaseman luoteispuolella ja on eteläosiltaan vain puolen kilometrin päässä satamasta. Alueen ja sataman välissä oli aiemmin teollisuutta. Alueen länsi puolella on kauppa- ja teollisuusalue Woodstock, tosin lähempänä rantaa.

Alueen asuttivat pohjoisesta etelään muuttaneet mustat orjat ja työläiset. Hieman myöhemmin alueen löysivät myös malesialaiset ja intialaiset. Näin kaupunginosasta tuli vähitellen kaupunki kaupungissa. Siellä olivat omat koulut, kirkot, moskeijat, kaupat, teurastamot, parturit, elokuvateatterit, urheiluseurat, soittokunnat ja palokunnat. Parhaimmillaan väkiluku lienee ollut lähes 100 000 ihmistä. Se oli viidennes Kapkaupungin väestä 1940-luvulla.

Tällaisia yhteisöjä syntyi myös Suomeen kaupunkien kasvaessa. Tuttuja ovat Helsingin Kallio, Vallila, Sörnäinen ja Tampereen Pispala, Amuri sekä myös Mikkelissä Emolan taustat.

Ulkopäin ahtaaseen kohdistuva paine luo näille yhteisölle oman leimansa. District Six:ssä olivat omat katujenginsä, roistonsa, uskovaisensa, mutta sinne muodostui myös jo 1920-luvulla voimakas yhteiskunnallinen liike. Satamatyöntekijät järjestäytyivät ensin ja sitten vähitellen muut perässä. Organisoijana oli 1920- ja 30 luvulla Etelä-Afrikan kommunistinen puolue. Puolue on edelleenkin elinvoimainen ja vaikutusvaltaisin ryhmä ANC:n sisällä. Erityisesti tänä päivänä sen nuoret ovat terhakoita.

Ditrict Six muodosti sisälleen voiman vastaamaan valkoisten painostukseen. Käsittääkseni täällä porukan johdossa olivat ay-aktiivit ja hyvin koulutetut värilliset. Näin oli myös vuonna 1948 alkaneella apartheidin kaudella. Johannesburgissa taas keskuksena olivat Soweton valtaisa Chinatown ja sen lähiöt. Täällä keskuksena oli aivan kaupungin keskustassa ollut ampiaispesä, josta tosin suuri osa mustista oli vähitellen 1950-luvulla muuttanut Table Mountainin takaisiin tasankojen lähiöihin.
Mikäpä oli sitten kätevämpää, kuin kaupungin hallinnon julistaa District Six valkoisten alueeksi. Tämä tapahtui 1966. Asukkaat, joita oli 60 000, siirrettiin pakolla vuosina 1966-ja 69 Protean ja Kirschboschin "uusiin lähiöihin". Yhteisön elämä oli ohi.

Tuholaiset työssä

Kaupungin johdon suunnitelmat, laajentaa keskustaa alueelle, eivät ole toteutuneet. Freedomin 1994 jälkeen on pikkuisen yritetty palata entiseen. Pieniä kortteleita entisille asukkaille paluumuuton kannustukseksi on rakennettu puskutraktorien kumoamien vanhojen sijaan. Näyttää kuin, jos Helsingin Kallio olisi jyrätty ja tilalle sen jälkeen rakennettu Vantaan Havukosken rivitaloja. Paluu entiseen ei toimi. On orpoa. Siellä nämä talot nyt kyyhöttävät keskustasta pois johtavan moottoritien vieressä ja osin allakin. Suojaan niillä on yksi säilynyt moskeija. Yläosaa alueesta hallitsee sinne rakennettu Kapkaupungin teknillinen korkeakoulu.

District Six museossa on parasta se, että se hellästi vaalii mennyttä elämää, mutta ei aseta mahdottomia unelmia paluusta siihen aikaan. ihmisten elämänkerrat seinätauluilla ovat pysäyttäviä. Ne kertovat meille myös, että aika aikaansa kutakin. Museon ovat rakentaneet ihmiset, joilla on muistoja maailmasta, jota he silloin halusivat muuttaa unelmiensa mukaiseksi. Sitä unelmaa katselen hämmentyneenä tänään täällä Kapkaupungissa.

7.3.2011 Kapkaupungissa
Jussi

TÄNÄÄN TUUTTASIVAT KUMEASTI KONTTILAIVOJEN SUMUSIREENIT

-reissublogi 5

Sitä sattuu täällä. Aamulla heräsin kumeaan kuminaan. Mikä sanonta? Taivas oli pilvessä ja ajattelinkin nyt olevan sellaisen sumuaamun, josta olin kuullut.

Aamun alkusessioiden jälkeen sonnustauduin rannan promenadille lenkkeilemään. Meri oli usvan peitossa ja jostain kaukaa huusivat sumutorvet. Tuli mieleen Kurt Martti Walleniuksen kirja Miesten meri, jossa kontto tuli ja Jäämeren kippareiden laivojen sumusireenit ulvoivat. Ajattelin konttilaivojen menneen yön aikana kauemmaksi avomerelle. Suuret laivat ovat olleet redillä koko viikon aivan tuossa rannan tuntumassa. Taivas oli myös pilvessä. Pilvet eivät tosin peittäneet Table Mountainia. Siis yläpilveä yli 1500 metriä.



Sää on täällä metkaa ja sitä pitää selittä hieman perusteellisemmin. Nyt on kesä. Tämä tarkoittaa samaa kuin kesä Välimerellä. Täällä on ikään kuin välimerellinen ilmasto. Samaan viininviljelyn eteläiseen vyöhykkeeseen kuuluvat Chilen, Argentiinan, Uusi- Seelannin ja Australian viinialueet. Kesä on lämmin ja talvi on lauha. Täällä tosin ei viinialueella ole nähty lunta miesmuistiin. Lumiset vuoret ovat muutaman sata kilometriä pohjoiseen. Lunta on siellä joskus 2000 - 3000 metrin korkeudella.


Kesällä lämmin päivä ja 14 asteinen merivesi pelaavat omaa peliään. Toissa päivä oli kuuma, mutta yöllä ei tuullut kuten tavallista. Höyrystynyt kylmä vesi jäi avomeren ylle. Aamu sumu oli sakea. Kun lähdin lenkille rantaan 10.30, ei avomerellä näkynyt mitään. Tosin tuuli oli jo yltynyt. Siinä jolkottelin kohti kääntöpistettä. Ja hups, käännyttyäni siinä ne laivat olivat aivan liki rantaa. Joku kauimmainen vielä huhuili itsekseen. Nopeasti merituuli oli pyyhkäissyt rannan vapaaksi. Aallot rantavallia vasten olivat mahtavat.


Rantapromenadi on kivetetty hienosti. Meren siitä erottaa lähes 4 metrinen kivimuuri ja osittain sen päälle rakennettu betonikorotus. Muuri on tarpeen, sillä nyt kesälläkin tyrskyt lyövät siitä yli kivetykselle. Talvella, siis kesä-elokuussa myrskyt painavat vettä yli vallien jopa ruohikolle. Kuivin jaloin ei siis silloin lenkistä aina selviäisi. Rantamuurin edustalla ovat pienet rantakalliot ja niiden lomassa kasvaa merilevää. Sen nimi kelp. Kelp-metsiköt muodostavat vedenalaisen viidakon. Kalifornian rannikolla varret voivat olla jopa 50 metriä pitkiä. Täälläkään lainelautailijat ja sukeltajat eivät tule 100 metriä ölähemmäksi rantaa. Liaanit ulottuvat siis kauaksi merelle.

Kelp-levä on erityisessä suojeluksessa. Se on erittäin terveellistä niin ihmisille kuin lehmillekin. Siksi rantakaista kaupungin edustalla on luonnonsuojelualuetta. Levä muuten haisee kuin huusin takainen, mutta ekologisesti se on tärkeää. Huolissaan siitä näyttävät olevan.


Meri on täällä siis kummajainen kylmän ja lämmön vaihteluineen. Vaihtelu ei veden lämmössä ole mitään verrattuna siihen, kun menemme 500 kilometriä Garden Roadia itään. Ennen Port Elisabethia tulemme alueelle, jossa Intian valtameri ja Atlantin valtameri kohtaavat. Siellä on hienoa.
Kilometrikaupalla on upeita hiekkarantoja ja dyynialueita. Ei hotellin hotellia ja rantavarjon rantavarjoa. Knysnan ja Port Elisabethin välillä on loistavia lahden poukamia. Siellä voi kävellä rannalla tapaamatta ristin sielua. On siellä loma-asutustakin, mutta pientä ja harvassa. Luonnon ihme siellä on kahden meren kohtaaminen. Saman päivän aikana rannalla veden lämpötila voi vaihdella jopa 10 astetta. Tuuli on yleensä kova ja meri heittää ilmaan suolaisia höyryjään. Tämmöinen astmaatikko kyllä viihtyy siellä. Uskomatonta. Mutta vedessä siellä viihtyvät myös osterit. Oyster Bay on öiseen aikaan täynnä kirkkaita laivan valoja. Pyytävät ostereita.


Nyt mentiin jo aika kauas Kapkaupungista. Tänään oli siis yllä pilviverho, mutta käymättä sisämaassa tiedän jo Stellenboschissa 40 kilometrin päässä olleen mahti helteet. Siellä ne viinit kypsyvät laaksoissa, joissa on kuuma. Laaksoja reunustavilla rinteillä parhaat pinot noir- ja chenin blanch-rypäleet varttuvat 400 – 600 metrin korkeudella. Sinne matkaamme ensi viikolla kunhan Maisa ja kumppanit saapuvat.

Sääilmiö tämäkin, että eilen aivan tuossa naapurissa oli pensaspalon alku. Kävin tänään lenkillä katsomassa jälkiä. Muutama aaria oli palanut ja  lähimmät talot olivat 10 metrin päässä pensaista. Lion Rumpsin vatsakarvat kärventyivät. Viini alueella 2009 korjuu aikaan kierrellessämme mieleen onkin jäänyt kaksi tuoksua. Mäski ja metsäpalot.

Edelleen Kapkaupungissa eli Kaapstadtissa helmikuussa 2011

Jussi

TURISTI EI EHDI PÄIVÄUNILLE

-reissublogi 4

Kun tulin aamupäivän lenkiltä kahdentoista hujakoilla. Paikan toinen isännistä Rob kysyi, nytkö sitten ehtisit päikkäreille?  Hän muisti varmaan Maisan ja minun toissa joulukuisen vierailun. Silloin olimme niin poikki, että aamiaisen jälkeen molemmat otettiin reilut aamupäivän unet ja pienen iltapäiväkierroksen jälkeen uni taas maittoi ennen illallista. Ensimmäisellä viikolla vielä nukuttiin yli 10 tunnin yöunet. Se sitten oli jotakin.

Silloin tarvitsimme kyllä molemmat lepoa ja irtiottoa arjesta. Meillä oli juuri takana Anttolanhovin ikävät revohkat, josta ajattelin kirjoittaa loppu viikolla. Sen aika on nyt, sillä sopimukset ovat nyt ohi.
Nyt ei ehdi päiväunille. Sitä pitääkin selittää vähän. Päiväohjelma on yksinkertainen. Ei mitään turismia. Käyn aamiaisella klo 09. Eilen Rob paistoi minulle lisukkeeksi löysän munan. Se oli extraa.

Sitten vain töihin. Työtäni täällä on tämä kirjoittaminen. olen tavoitellut sitä, että kaksi juttua syntyisi päivittäin. Eilen ensimmäisen sutaisin 10 ja 11 välillä. Oli vähän kiire lenkille. Vakiolenkki vie 1 ½ tuntia ja risat. Kiireen teki tietenkin miesten MM-pursuit, jota katselin NRK:n nettikanavalta. Siinä hulinassa meni myös joukkuemäen ensimmäinen kierros lähes loppuun. Suomalaisilta ei sujunut, joten minä painelin taas lenkille.

Toinen lenkki oli aamupäivän kertaus. Ei hyvää kannata vaihtaa. Ensin suoraan rantanurmikoille ja sieltä kohti keskustaa eli länteen. Kääntöpisteenä on paikallinen ravintola- ja hotellikoulun portin pieli. Aikaa menee reilu tunti. Eilen tosin otin jo heiveröisiä juoksu askelia. Mennessä on myötätuulta ja tullessa mukava vilvoittava merituuli on lievästi vastainen. Mereltä tuule mukavasti ja virvoittavasti. Merivesi on nimittäin vain +14. Täällä päässä Atlantin valtamerta virtaa kylmä antarktinen merivirta. Sekin on ikään kuin nurinpäin mitä Pohjois-Eurooppaan tulee.

No päivä jatkuu. Eilen suihkun jälkeen ehdin nähdä itävaltalaisten riemun. Norjalaisilta se tuli vähän väkisin. Markkinamiehiä. Hautamäen toinen hyppy oli komein. Mäenlaskun jälkeen ryhdyin sonnustautumaan illalliselle.Viisi minuuttia ja mies oli menossa Winstonia Roadia alas 100 metriä siihen kuuluisaan lähipizzeriaan. Iso olut alle ja sitten lautaselle quattro stagione Hartenbergin pinotage 2006 kera. Viiniä sai vain pulloittain. Pöytään vaan koko lysti. Täällä ei tarvitse juoda kaikkea yhdessä illassa, vaan pullon lopun voi jättää säilöön kapakkaan tai ottaa mukaan. Uskoo Maisa tai ei, otin puolikkaan mukaan ja aion tänään viedä sen mukanani illalliselle. Omankin pullon voi viedä kapakkaan on se sitten täysi tai puolikas.

Kello 9 illalla kämpille ja sitten taas kirjoittamaan. Se sujuu yleensä sillä tavalla puolikkaan punkun ja oluen jälkeen, että aamulla on edessä oikoluku.

Ilta päättyi eilen surkuhupaisaan yritykseeni laittaa valokuvia pisca-albumiin. Oli soitettava Kaislalle Mikkeliin. Tytär väsyneenkin sai ilahduttaa isäänsä atk-ketteryydellään. Oltiin jo luovuttamassa, kun vahingossa painoin oikein ja synkronointi käynnistyi. Hyvä minä. Kone pyöritti kuvia yli puolituntia ja sitten ping. Lähetykset kotiväelle onnistuivat. Tuloksia on nähtävissä tällä sivustolla.

Tuosta sepustuksesta täytyy tehdä yhteenveto. Näin se menee 3 tuntia urheilua, 3 tuntia urheilun katselua, 3 tuntia kirjoittamista, 2 tuntia tietokoneen ja kuvien värkkäämistä. Päälle 11 tunnin unet. Niitä häiritsivät tappelevat kissat aamulla 6 maissa. Muuten ok.
Yhteenlaskusta selviä, että luppoa ei jää 2 tuntia ja sekin meni italialaisessa ravintolassa ja aamiaisella. Ole tässä sitten turisti.

Edelleen täällä Kapkaupungissa

Jussi
ps. 27 minuutin kuluttua alkaa naisten kymppi

Kuvia