Ei tämä maailma kovin kummoinen ole, jos pelkistää sen, miten asioihin tulee suhtautua. Jotenkin näin sen voi ajatella:
On asioita, joita ei hyväksy eikä ymmärrä
On asioita, joita ei hyväksy vaikka ymmärtää ja
On asioita, joita hyväksyy vaikka ei ymmärrä.
Jokainen miettiköön, mikä on hankalin tilanne. Luulee ymmärtävänsä ei ole tässä vaihtoehto. Kai tuo neljäs on vaikein, koska tuohon hyväksymiseen täytyy liittyä jonkin asteista uskomusta. En lähde opettamaan, sillä eiköhän jokaisella ole joltisenkin riski kappa esimerkkejä noista kolmesta ensimmäisestä ja rehellisellä neljännestäkin.
No miten tuo nyt liittyy tähän reissuun tänne Etelä-Afrikkaan. Kyllä se liittyy, sillä katselen tätä elämän menoa myös suomalaisen silmin. Kapkaupunki metropolina on kadun tasolla suvaitsevainen. Täällä näkee jos jonkinlaista viheltäjää, eikä kukaan ole heitä kopittamassa. Ei kuulkaa ystävät tällaista menoa sallittaisi Mikkelin torilla. Siellä jo muutamat juopot saavat kyydin laitakaupungille päivittäin ja yksi kerjäläinen on jo maan kuulu katuhäirikkö, jota kesäasukkaatkin ovat oppineet väistelemään. Toista ei hyväksyisi kukaan. Meno täällä ei kuitenkaan ole vauhdista huolimatta tunteetonta ja kylmää. Erilaisuuden kakofoniassa ei minusta ole pelättävää. Jotenkin ihmiset kulkevat sujuvasti arjen askareissaan eteenpäin. Ei kylmästi vaan ihmismäisesti.
On se tietenkin pysäyttävää, että pienet lapset leikkivät kadulla illan hämärtyessä. Katselin toissa päivänä italialaisen ravintolan terassilla syödessäni kolmen alle 7-vuotiaan tanssileikkejä kadun toisella puolella. Lapsilla näytti olevan mukavaa. Ja minä jo huolestuin ja närkästyin suomalaiseen tapaan. Helkutti heitteille jätettyjä. Ihmiset kulkivat ohitse ja hymyilivät lapsille. Alle kouluikäiset lapset nauttivat olostaan. Laskua maksaessani huomasin, että kadun lasten puolella olevasta pikapesulasta sammuivat valot. Musta mies ja nainen tulivat kadulle. Lämmin halaus lapsille ja perhe lähti käsi kädessä Main Roadia itään. Se siitä suvaitsemattomuudesta.
Arki siis sujuu näin. Rasismia ei näy kadulla. Päinvastoin kaikkialla on hauskoja kylttejä rasismin vastaisuudesta. No tietysti pitää miettiä, mitä ihmettä on tapahtunut sitten "freedomin" vuonna 1994. Paljon on tapahtunut, mutta jäänteet ovat vahvasti jäljellä. Miten ne näkyvät? Sitä pitää oikein miettiä. Ei minun suosikissa italialaisessa ravintolassa ole näkynyt mustia tai intialaisia asiakkaita. Ei myöskään englantilaisessa lähiravintolassa ole mustia asiakkaita ja saatikka mustia työntekijöitä. Tosin tuolla keskustan tosi hienoissa ravintoloissa taas ei ole kuin mustia tarjoilijoita. Hovi saattaa olla valkoinen. Kiinalaisissa ravintoloissa ei myöskään ole mustia, mutta ei siellä ole myöskään muita kuin kiinalaisia työntekijöitä.
Huh. Jotenkin tämä kuitenkin sujuu. Ymmärrä sitä siten ja hyväksy. Pitäisi mennä parturiin. Viimekertainen paikka, jossa viehättävä Joselyn oli taitava, on lopetettu. Hän oli intialainen ja muut työntekijät mustia. Nyt pitäisi uskaltaa mennä johonkin. Olisi tuossa kiinalaistenkin hiushoitola. Sinne? Enpä ehkä rohkene.
Isompiin ympyröihin mennäkseni on kai todettava, että "apartheid" on hyväksytty näihin rakenteisiin.
Valkoisilla on omat asuinalueet ja siellä on aivan eri hinnat asunnoille kuin mustien alueilla. Hotellien ja ravintoloiden hinnat tietyillä alueilla ovat kohtuuttoman korkeat muuhun tasoon verrattuna. Ruoka kaupassa on yleensä 5 - 7 kertaa halvempaa kuin Suomessa, mutta hotellihuoneesta saat maksaa puolet Suomen hinnoista. Niin se toimii.
Tähän eriarvoisuuteen sisältyy tietysti mitä melkoinen rekyyli. Sitä näyttävät pelkäävän myös lännen pääomat. Sen sijaan kiinalaisia se ei näytä haittaavan.Paikalliset valkoiset valittavat, että koulutettu väki lähtee maasta. Kaksi eri väristä keskiluokkaa etsii paikkaansa?
Mustien kanssa keskustellessa he painottavat, että he eivät halua "mugabismia". Sillä he tarkoittavat sitä, mitä tapahtui entisessä Etelä-Rhodesiassa eli nykyisessä Zimbabwessa. Yltiöpäiset maareformit ja muut uudistukset ajoivat valkoiset ja intialaiset pois maasta. Nyt entinen Etelä-Afrikkaa vauraampi maa on lähes rauniona. Ei pysty ruokkimaan omaa väkeään.
Voisimmeko oppia tästä, että arjen suvaitsevaisuus pitäisi näkyä myös poliittisella tasolla. Tätä varmasti tämä maa yrittää, mutta saa nähdä miten käy populistisen Zulu-heimoon kuuluvan presidentti Zuman touhujen sitten, kun aika jättää todellisesta suvaitsevaisuuden ikonista Nelson Mandelasta. Hän ei ole Zulu, vaan kuuluu xhosa-kansaan.
Kapkaupungissa kauniina sunnuntaina helmikuussa 2011
Jussi
ps. piti myös kirjoittaa Suomen suvaitsemattomuudesta. Siitä siis myöhemmin. Täältä saa perspektiiviä.
Julkaisen tämän nyt 29.4. ja ajankohta on mielestäni ihan sopiva.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti