Robin tapasin italialaisessa ravintolassa ja kerroin kulkueesta. Hän sanoi, että 8 vuotta sitten kulkijoita oli vain 300 ja oli iloinen, kun vakuutin heitä nyt olleen yli 3000. Keskustelimme tovin ja hän oli yllättynyt siitä, että paraatissa oli minun mielestä paljon mustia naisia. Hän sanoi, että sateenkaarimaailma tai kuten täällä sanotaan pinkki, ei ole helppo mustille naisille. Suvaitsevaisuutta toivon heille, kuten kylttien manaamien Ugandan ja muiden Keski-Afrikan maiden seksuaalisille vähemmistöille. Noissa maissa touhu on asteen kovempaa kuin Latviassa ja Venäjällä.
Mutta mistä löytäisin bokserin? Boksereita on näillä matkoilla tullut päivystettyä ja kuvattua aina silloin ja tällöin. Nyt ei ole tärpännyt kuin vasta tänään sunnuntaina.
Aamulenkin päätin suunnata itään. Tänään en siis mennyt rantapromenadia länteen eli keskustaa kohti. Nenä oli kohti Fresnayeta ja Bantry Bayta. Matkan aiheena eivät olleet näyteikkunat, vaan ihan oikeasti talojen katselu. Niistä löytyy kuvia ennen pitkää näillä sivuilla.
Rinteiden yläkerrosten väen asunnot ovat hienoja. Niitä lähdin kurkkimaan. Se tosin on täällä hankalaa, sillä ovat pakanat linnoittautuneet tukevien muurien, piikkilankojen ja piikkien taakse. Fresnayessa katselu onnistuu edustan julkisivulle, sillä talot kohoavat rinteille. Kapean kadun varressa ovat lähes kadussa kiinni autotallien hienot ovet. Sähköiset portit ovat kapeita kalterikkoja. Autotalleista varmaan menee ainakin isoimpiin kämppiin jopa liukuportaita ja isoja hissejä. Muuten ei niihin lukaaleihin tavarat kulkisi kuin nostokurjella.
Täälläkin turisti voi ostaa taloja silmän ruoaksi. Tosin jalkamieheltä se vaatii kymmeniä ja taas kymmeniä portaita. Portaikon, josta lähdin ylös, nimi oli Florida Steps. Kuvaava on nimi. Kävin ihan asutuksen ylärajalla. Raahaamiselta se tuntuu 110 kiloisesta. Kolmekymmentä ainakin on ylimääräistä ylellisyyden painolastia. Urheilua ja iloa kuitenkin kaikki tyyni.
Ja löytyihän ne sieltä. Ensi pari kolme jaguaaria kadun varrelta. Ja komean portin takaa tervehti bokseri narttu. Sanoin suomeksi rauhoittelut, mutta eivät tehonneet. Haukkui peräänkin samalla äänellä kuin Hiski vainaa.
Lukija huomasikin jo juonen. Bokseri tarvitsee jaguaarin ja rikkaan isännän. Pitäisikö ottaa uusi kasvatukseen. Ei se nyt niin kalliiksi tule, ettei eläkeläinen siitä selviäisi. Jaguaari on jo. Se kuitenkin Suomessa tietäisi hyvästejä pitkille lekoisille talviaamuille, pitkille aamulehtien lukutuokioille ja säävarauksille. Bokseri on aina valmiina. Kokemusta on. Mutta jos ottaisi sen bokserin tänne ja ryhtyisi talonomistajaksi Fresnayessa. Rahasta se vain on kiinni. Tahtoa jo löytyisi.
Halvaannuttavia ajatuksia edelleen Kapkaupungista aurinkoisena sunnuntaina.
Jussi Kapkaupungissa Maaliskuussa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti